Meidän oli tarkoitus juhlia kesäkuun 17. päivä meidän viimeisen gerbiilimme syntymäpäivää. Simolla olisi tuolloin 4-vuotis syntymäpäivä. Vaikka sitä kuinka toivoisi, tahtoisi ja vaikka vaatisi - aina ei ehdi.

Simo oli kovin apaattinen Keskiviikko iltana 23.4. kun tulin ulkoa Elmerin kanssa. Tutkailin Herraa hetken ja totesin että nyt ei ole kaikki hyvin. Simo kyhjötti terraariossa paljaiden purujen päällä, pää painuksissa ja hengitti todella raskaasti. Kun laitoin käden terraarion, Simo tuli tutkimaan sitä kuin nuori vilkas gerbiilipoika. Hetken rapsuteltuani ja tutkittuani hänen käytöstä, annoin Herralle vapauden käpertyä pesään rauhaan. Sinne se jäikin moneksi tunniksi..

Etsin päivystävän eläinlääkärin numeron, soitin hänelle ja hän epäili sydämen olevan liian väsynyt. Mainitsipa tuo jotain myös lopettamisesta, päätimme että seuraamme tilannetta aamuun, koska Simo oli kuitenkin kiinnostunut ympäristöstään. Ei siis vaikuttanut siltä että olisi viimeisiä sydämenlyöntejä takomassa.

Torstai aamuna Simo oli paljon virkeämpi, otti auringonkukan siemenen iloisesti tassuihinsa ja mussutteli tyytyväisenä menemään. Kiipeili pesän katolle ja siirtyi tasoja pitkin alakerran terraarioon. Vanhahan se jo on mutta kun ottaa iän huomioon, ihmeen pirteästi se liikkui ja kulki. Muutaman tunnin päästä menin terraariolle tutkimaan tilannetta, se oli sama kuin Keskiviikko iltana. Simo kyhjötti siinä pesän ulkopuolella puruilla ja hengitti raskaasti. Soitin lääkärille ja varasin Simolle tarkastus ajan perjatai aamupäiväksi.

Perjantai aamulla siirsin Simon kuljetuslaatikkoon ja menimme ulko-ovelle odottamaan kyytiä. Kultani oli autonrenkaita vaihtamassa ja tuli ottamaan meidät kyytiin - suuntana eläinlääkäri. Lääkäri kuunteli Simon sydäntä ja hengitystä. Raukka ihan naksui huohottaessaan.. olin todella huolissani. Saimme antibioottikuurin viikoksi Simolle, diagnoosina hengitystie infektio. Lähdimme kotiin.

Kotona Simo sai porkkana-peruna pilttiä johon oli antibiootti tahna sekoitettu. Hyvin maistui ja minä päätin että kyllä me vielä Simon nelivuotis synttärit vietetään. Simo oli niin oma itsensä taas, vaikka hengitys olikin raskasta. Hieman huolissamme mutta hyvillä mielin lähdimme vanhempieni luokse, äidin näytelmäryhmän esitys olisi lauantaina jonka jälkeen tulisimme Simon luokse takaisin. Antibiootti oli määrä antaa kerran päivässä.

Tulimme lauantaina klo19 kotiin. Yritimme antaa Simolle antibiootin mutta kun ei rassukka saanut edes happea niin unohdimme lääkityksen. Taas soitto päivystävälle eläinlääkärille ja kerroin tilanteemme. Nappasin suloisen pienen pahvilaatikon mukaan, ja tietysti nenäliinoja. Tästä tulisi raskas reissu!

Jouduimme ajamaan naapurikuntaan koska päivystys oli siellä, onneksi matka meni nopeasti. Sydän pamppaillen asuimme ovesta sisään ja lääkäri oli siellä odottamassa. Hän tutki tupsuhännän rauhallisin ottein. Varovasti - ehkä hieman anteeksipyytäen, totesi että ei tässä kyllä kannata enää enempää katsella kun näkee että hengittäminenkin onnistuu vain suurin ponnistuksin.

Lääkäri kertoi että minun pitäisi saada Simo pysymään kädessäni niin että hän saa piikin vatsanahkaan. Onneksi olen tottunut pitämään gerbiiliä niskasta siinä asennossa, että ei tullut käytännön hankaluuksia. Hankaluudet alkoivat siinä vaiheessa kun näin miten ruisku tyhjeni hitaasti mutta varmasti pienen lemmikkini sisuksiin.. Kädet alkoivat menettää otetta Simosta mutta oli pakko saada Simo pysymään paikallaan jotta kaikki menisi hyvin.

Ruisku tyhjeni ja lääkäri lupasi että voin pitää Simoa sylissäni vielä hetken, kunnes se nukahtaa. Se oli kyllä niin tyhjentävää ja lopullista. Silitin murheissani, toivotin hyvää matkaa ja kultani halasi mua kuiskaten Simolle että Nähdään sitten joskus! Laskin simon kuljetuslaatikon puruihin, jonne sitten pikkuhiljaa väsyi hoiperrellen.

Kotiinpaluu oli yhtä itkua ja hengenahdistusta. Simo nukkui sylissäni olevassa pikkuisessa pahvilaatikossa purujen keskellä. Avasin välillä laatikon kannen ja silitin pehmoista turkkia. Siinä se nyt oli, meidän kolmikko. Yksi kerrallaan. Simo pääsi myös samaan paikkaan viimeiseen uneen kuin Harri ja Juusokin. Kaikki kolme saman männyn juurella, sen suuren kiven vieressä. Pyysin Simoa kertomaan vielä terveiset Harrille ja Juusolle - nyt saisivat taas yhdessä temmeltää ja kaivaa mahtavia tunneleita, jotka sortuisivat heidän oman innokkaan kaivamisensa johdosta.

Laitan vielä kuvia Simosta, nämä on ihan tuosta keskiviikosta alkaen otettuja.

Hyvin siis ruoka maistui. Tässä maistellaan porkkana-perunaa. Herkkua se on, oli aina.

Silmät oli aika väsyneet ainakin tässä. Jotenkin veikeä virnistys kuitenkin. Kynnet näyttäisi olevan vähän liian pitkät - ei ehditty leikkaamaan.

Tässä simo on väsynyt. Gerbiili on kuin pieni koira kun se käpertyy nukkumaan. Simo ei onneksi välittänyt vaikkei ollut kahta muuta joiden kanssa rakentaa kasa. Kolme tällaista oli mahtava näky. Ja yksikin sulattaa sydämen.

Kokeiltiin vielä Simon virkeystasoa kylpyhiekalla. Sinne hän iloisesti loikkasi - tai sanotaanko vanhasti. Ei hän kyllä kieritellä jaksanut enää moneen kuukauteen mutta selvästi oli kiinnostunut ja innokas.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kiitos Harri, Kiitos Juuso ja Kiitos Simo - kauan te meille iloa toitte ja teitte onnelliseksi. Jätitte kolme pientä tupsuhäntäistä aukkoa mun sydämeen lähtiessänne. Ihanan helppoja, kilttejä ja aina niin terveitä olitte. En kyllä ikinä unohda miten voi pikkiriikkinenkin lemmikki olla Rakas. Nähdään sitten joskus, jossain.