Mun eka kädentaitokurssi Hamkissa oli viime syksynä Paperi- ja pahvityö 1, josta tykkäsin kovasti ja se olikin kiva alku näille opiskeluille. Tietenkin, koska paperihan on se mun rakkain ja tutuin materiaali mitä nyt on viime vuosina tullut näperrettyä. Kurssilla tehtiin paperia, kuvioitiin sitä erilaisin tekniikoin sekä valmistettiin konepahvista pahvirunkoinen esine.

Esineen suunnitelu lähti omista lähtökohdista, sen tulisi olla jotain juuri mulle tarpeellista (jottei meidän kaapit täyttyisi koulun edetessä "mikättimistä" joille ei ole mitään käyttöä) sekä siinä tulisi näkyä meidän koulutusohjelman tämänvuotinen teema Kohtaamisia. (joka on nyt, kevätlukukauden alettua, ollut mukana monenmoisessa muodossa eri kursseilla) 
Työssä tuli olla myös itsekuvioitua paperia verhoilussa käytettynä, sekä ornamenttia, jonka suunnittelimme eräällä toisella kurssilla. Paperia kyllä käytin, mutta itsesuunnittelemani ornamentti vain jäi sopimatta tähän työhön, joten tein kompromissin itseni kanssa ja jätin sen kokonaan pois.

Tässä valmis esineeni, kasattuna ja suljettuna.



Näin esine avautuu, pitäsköhän nyt puhua kuitenkin ihan laatikosta?
Kannet ovat vinot, koska ne KOHTAAVAT sulkeutuessaan.. (hehe) ja ne on verhoiltu itsekuvioimallani litoposteri-paperilla, marmorointitekniikalla.



Toinen kansista avaa mukanaan laatikon toisen päädyn, jotta kansien alta paljastuvat kuusi pientä pahvirunkoista rasiaa saa vedettyä ulos. Mitoiltaan ne ovat 6x6x4cm (korkeus tuo 4cm).



Tässä näkyy vähän paremmin minkälainen ratkaisu kansi-pääty härdelli on, ja minkälaisia pienet rasiat isomman laatikon sisällä ovat. Valokuvauksen opettaja ihmetteli tässä kuvassa tuota kaaosta työn taustalla, mutta kerroin suunnitelmallisesti jättäneeni taustan siivoamatta, koska haluan kuvasta välittyvän tekemisen maun. Ei tää oo mikään desing-taide-esine, vaan mun askartelema koulutyöni. Liimapurkit saa kunnialla näkyä taustalla. Vai mitä!?



Ja näin koko laatikko on auki ja kuusi sööttiä rasiaa näkyy. Kaikki kivoilla pirteillä skräppipapereilla verhoiltu. Nää onnistui aivan mahtavasti, oon tosi ylpeä näistä. Niissä on napakka kansi, opettajan kommentti oli että "jotkut kansista oli aika tiukkoja mutta sainpahan auki" Mutta kansien onkin tarkoitus olla jämptejä koska tulen säilyttämään näissä sälää, hörpäkkeitä ja tilbehöörejä. <3



Pikkurasiat on sisältä vaaleanpunaisella kruunukartongilla verhoiltuja, ja söpöjä! Hihi.. Jos mulla olis vaikka kummilapsi, tekisin sille kaikkia aarrelaatikoita tällä tavalla, ja verhoilisin ne kaikilla kivoilla papereilla ja olisin maailman paras kummitäti! (Hihi.. xD no jooh...)



Näin ihanat ne on kun ne pinoaa pääletysten. Oon kyllä TOSI tyytyväinen tähän työhöni, varsinkin näin jälkikäteen. Heti kurssin päätyttyä en osannut työstäni nauttia ihan näin paljoa, mutta onneksi opettaja osasi. Kiitos Raija! :D

Love, Pia