ArjaL:n taikoessa maailmaan toinen toistaan ihanampia atc-kortteja, minä ihastuin erääseen hänen tekemään Pariisi-aiheiseen korttiin ja kyselinkin heti sen perään. Josko se olisi vielä vaihdettavissa, sillä itselläni on kovasti ajatus Pariisi- atc:stä pyörinyt mielessäni.

Nyt sainkin hyvän syyn siirtää ajatuksen atc:n kokoiselle pahville ja ensimmäinen Pariisi kortti oli syntynyt.


Haaveena Pariisi Vaihdettu Arjan kanssa

Kortin nimi on Haaveena Pariisi, sillä haaveenani on Pariisi. Tiedän Pariisin olleen myös Arjan haave, joka on toteutunut... Siispä toivonkin että nyt kun olen toteuttanut haaveeni atc:nä, on suurempi todennäköisyys että se toteutuu myös IRL eli oikeassa elämässä. 

Kortti on järjestyksessään 27. atc korttini. En tiedä onko tolla luvulla merkitystä - paitsi tietysti itselleni. Kunhan on, tiedän ainakin montako olen tehnyt. Ja pakkohan siitä on pitää kiinni kun ensimmäiseen korttiini tulin laittaneeksi "kortti nro 1." Hih.

-Pia