Kansalaisopiston "Nukketalon Rakennus ja Sisustus" -kurssin Syyslukukausi tuli päätökseen tuossa vuoden 2007 loppupuolella. Alusta alkaen kun on Nukketaloa koitettu rakentaa, niin on sitä sentään jotain saatu aikaiseksikin. Vähän on ollut vaikeuksia kun ei ajatusta oikein ole ollut selkeänä, ja työjärjestykset kadoksissa.

Esimerkiksi katto on vielä kesken, sahaamani katto-osat osoittautuivat väärän kokoisiksi. Tarkoitus oli että saisin katonkin tehtyä ennen joulutaukoa, jotta voisin joulutauon aikana rakentaa vesikatteen, eli tehdä ns. tiilikaton talooni. Se ei nyt olekaan sitten onnistunut kun kattopalat olivat liian pienet. Oma vikani! Jotain sentään on tullut valmiiksikin, eli talon perusrakenteet. Porrasaukkokin on tehty, mutta kun taloni pääurakoitsija ja suunnittelija eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä miten portaat tulisi rakentaa - ei portaita ole vielä olemassakaan.

Talo näyttää tässä vaiheessa siis hyvin pitkälti tällaiselta. Aika raaka on vielä mutta toivotaan että saan siihen vähän näköäkin.

1186888.jpg

Makuuhuoneessa sentään jotain on jo tapahtunutkin. Lattia on saanut parketti pinnan. Seinät kaipaavat vielä tapettia... niin ja katto kaipaa noh.. Kattoa! :) Seuraavaksi hieman remppakuvia Makuuhuoneen lattia talkoista. Oli koko Nalle porukka koossa;

1186889.jpg

Siinä isukki mittailee ja puntaroi parketin palasia. On näköjään saanut Nuoren herran avukseen, vai mahtaako olla vain oppia saamassa? Kylpyhuoneen puolella Äiti antaa ohjeita perheen pienimmille, rakennustyömaalla voi olla vaarallista. Kun portaatkin vielä puuttuvat.

1186892.jpg

Siellä onkin jo muutama parketin osanen löytänyt paikalleen. Mitenkäs niitä tuonne nyt noin on levitelty? Ainiin, ei pidä kokonaista pakettia suoraan lattiaan laittaa - tuotannossa on voinut tulla värieroja, pitää jakaa paketit tasaisesti koko lattiaan. Kyllä se Isä Nalle tietää.

1186895.jpg

Illan jo hämärtyessä, työ on vihdoin saatu päätökseen ja koko perhe on tullut ihastelemaan lopputulosta. Lapset jo tutkailevat mihin lelu junaradan saisi rakennettua - täällä on tilaa!

1186899.jpg

Isä Nalle saa hyvin tehdystä työstä palkakseen Suukon, keneltäpäs muultakaan kuin Äiti Nallelta.

Kurssi jatkuu taas 19.1. ja silloin katsotaan jos talo saisi katon päällensä.. Kuka tietää. Itseänikin jo jännittää.