Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
16.07.2008 - 13:47

Pitkään aikaan ei ole minua nähty Ristipistely neula kädessäni.. Mutta tänä aamuna olisi nähty jos joku vaan olisi ollut katsomassa. Tartuin viimekesänä tutustumaani ystävään - en kerro mikä sen pitäisi olla, toivon että se selviää vähitellen teillekin. Olin selvästikin kaksi väriä ehtinyt pistelemään siihen, sitten olin värittänyt kuvasta valmiiksi muutaman värin... jjjja sitten se olikin jäänyt siihen. Oli oikein mukava jatkaa vähän matkaa tehtyä kuvaa.. ei sitä aina jaksa kaikkea alottaa alusta!

Tältä ystäväni siis näytti kun sen kaivoin tuolta laatikosta (jossa muuten on eräs toinenkin odottamassa jotta tarttuisin siihen taas...) Kaksi erilaista punaista oli löytänyt paikkansa tässä kuvassa. Nyt tartuinkin sitten kolmanteen punaiseen. Oikein hyvin sujui pistely ja jonkun tunnin kuluttua ystäväni oli paljon punakampi kuin viime kesänä.

Mikä ihme tästä oikeen on tulossa? ;) Alkaa varmaan olla helpompi erottaa!

-Pia

---------------------------------------------------------

Edit: 17.7. klo 9:30

Ajattelin laittaa lisäkuvat tähän samaan kirjoitukseen, kun vuodatus kert näyttää uusimman ensimmäisenä. Ei ole kiva katsoa työn edistymistä väärässä järjestyksessä. Tähän tulee siis nyt yksi kuva kun eilen jatkoin vielä parilla värillä..

No nyt näyttää jo paljon ympäripyöreämmältä.. ;)

-Pia

-------------------------------------------------------

Edit: 17.7. klo 10:51

Ja nyt sain taas ihanasti kolme väriä lisää. Siis tuo äskeinen kuvahan on eilisiä pistelyitä.. mutta tuon kuvan jälkeen tartuin Jälleen! neulaan ja lankaan. Ja nyt on siis kolme uutta väriä.. enää ei paljon puutukaan... Ja jos nyt ei ala jo näkyä tän arvotuksen ni vähäsen ihmettelen... No ei vaan.. Helppohan mun on sanoa kun mullahan on toi valmiin lopputuloksen kuva tossa paperilla... Tai ainakin se minkälainen siitä PITÄIS tulla... Hihii.. Tämmönen;

Muistakaa ihanat pallerot että vielä puuttuu neljä väriä.. jos en ihan kauheesti valehtele.. Mutta onhan tää nyt aika selvää pässinlihaa.. (- toi ei ollut vihje.. heh.)

-Pia

15.05.2007 - 20:23

Jepjep.. Hauskinta on siis tehdä helppoja ja "lapsille" suunnattuja ristipistoja. Ne tulee ihanan nopeasti valmiiksi. Mullakin, kun näitä tein niin nopeiten valmistunut oli kahdessa illassa ja hitaimmin valmistunut varmaan viikossa, siis iltoina vain pistelin kun töissä kävin.

Innostuin näistä kivoista kuvista heti kun ne näin Käsityökorin etusivulla joskus viime joulun aikoihin. Niitä oli silloin neljä ja tilasin ne kaikki. (Myöhemmin huomasin sinne tulleen vielä muistaakseni kaksi samaan sarjaan sopivaa kuvaa)

Sain kaikki neljä pisteltyä silleen että ne oli Tammikuuksi valmiit, Äitillä on Tammikuussa synttärit. (Toi edellinen ristipistokirjotuksen synttäri-ristipisto oli siis -06 ja tää on nyt sit -07)

Ensin kuva jokaisesta erikseen ja sitten kaikista yhdessä. Kuvat otin jo kehystetystä työstä joten.....

yllä: Tässä ensimmäisenä pistelemäni. Sen nimen muistaisin olleen Liam the Lion.

yllä: Tässä on Dylan the Dog, nimistä en pistä päätäni pantiksi mutta aika hyvin uskoisin ne muistavani. Tän valmistumis järjestyksestä en ole ihan varma, tää oli joko toinen tai kolmas, mutta who cares anyway.

yllä: Henry the Hippo on tämän kaverin kutsumanimi. Tästä tykkään jotenkin. Hauska vai mitä!?

yllä: En erityisemmin ole kissojen ystävä, mutta jos mulla olisi kissa se olisi tämän värinen ja sen nimi olisi Casper the Cat. Itse tykkään että tämä taisi onnistua parhaiten.

alla: Ja lopuksi koko poppoo itse koristelemissani raameissa Äidin ja Isän seinällä. Hahaa.. Raamit eivät päässeet kuvaan. Uskokaa vaan.. Hienot on.. *hyräilyä ja pälyilyä*

 

 

Tänään on isoveljeni Synttärit 23v. Onnea "paupau"!

06.05.2007 - 19:50

Edellis syksynä/talvena ostin tällaisen ristipistopakkauksen täkäläisestä pitsi yms. kaupasta ja ajattelin pistellä äidilleni syntymäpäivälahjan. Ostin kerralla kaksi samaan sarjaan kuuluvaa ja tämän sain pisteltyä sitten tosiaan tuohon syntymäpäivään mennessä. (korjaa nyt äiti taas jos muistan väärin.. kirjotinhan taulujen taa päivämäärät.)

Tässä siis tämä pieni taulu (korkeus jotain vajaa 10cm muistaakseni) jonka muistaisin Tammikuiseksi syntymäpäivälahjaksi pistelleeni:

Laitanpa kuvan sitten myös siitä toisesta jonka tein sitten.. tuota.. se tais olla äitienpäivälahja. Koko oli vähän isompi kuin tässä jossa on tuoli ja kynttilälyhty. Niin tässä isommassa on siis kukkasia ja jonkinlainen kruunu (?) heh.

Tässä vielä molemmat vieretysten niin näkyy tuo koko ero. Koko ero johtuu ainoastaan siitä että itse pistelin tuon ensimmäisen tuoli-aiheisen taulun hirmu pienillä pistoilla. Kangas oli siis tollasta laikukasta puuvilla kangasta, mielestäni. Mutta ei siis ainakaan perinteistä Aida-kangastakaan, eikä pellavaa.

 

Askartelun syvin olemus
Turhauttaa sellanen "tekee mieli askarrella, mut en tiiä mitä"
sit sitä vaan liimailee jotain asioita toisiinsa
ja kirjottaa kultatussilla päälle että onnea ja laittaa sen uuniin!
Kävijöitä - valehtelematon laskuri lisätty 12.8.07

Ilmainen www-laskuri
Oma nappini

Tästä saa kaikki halukkaat napata Elmerin merellisellä kuvalla varustetun napin mukaansa.

Tein nyt (9.12.08) myös uuden napin, jotta on vähän valinnanvaraa.

halaa nyt toista...
Tekijänoikeuksista

Ethän kopioi kuviani, töitäni tai muita tekeleitäni..
Toivon tätä tekijänoikeuslakiin vedoten.
www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404
Toivottavasti viihdyt blogissani, yhteydenotot tervetulleita!

love, Pia